Raimo Matikainen ja Heikki Turunen Joensuun kirjallisuusviikon avajaisissa 2014. (Klikkaa kuvaa.) Kuva: Kari Tahvanainen
Maaliskuun 23. päivänä ajelin Länsikatua. Ajattelin tehdä lupaani visiitin Petrankadulle Raimo Matikaista tervehtimään. Siirsin kuitenkin käyntiäni seuraavaan viikkoon. Ei olisi pitänyt. Sillä torstain Karjalaisesta luin Raimon kuolleen. Yksi arvokas elämä oli päättynyt.
Muistan hyvinkin Raimo Matikaisen, mutta en muista, missä me tapasimme ensimmäisen kerran. Todennäköisesti se tapahtui kymmeniä vuosia sitten jossain Ukrin tilaisuudessa. Muutettuani kaksi vuosikymmentä sitten Joensuuhun tapasin hänet kuin vanhan tutun.
Elämäntyönsä Rami teki mielenterveyden saralla. Hän oli syntynyt Myrskylässä 10.1.1949, mutta muutti perheen mukana kuusivuotiaana Joensuun Karhunmäkeen.
Rami tuli tuntemaan mielisairauksien koko kirjon, sillä hän joutui lukiolaisena pakkohoitoon Paiholaan. Avohoidosta ei silloin osattu edes puhua eikä lääkitystä ollut. Sairaalasta päästyään hän ei saanut töitä eikä edes ajokorttia. Isä työllisti hänet omaan puusepänverstaaseen. Rami oppi puusepäksi. Palkallista työtä hän sai erään ravintolan tiskijukkana. Psykiatri kirjoitti hänelle puoltavan lausunnon ajokorttia varten. Elämä alkoi hiljalleen valjeta.
Rami otti elämäntehtäväkseen sairauksista toipuvien jälkihoidon. Ensimmäiseksi hän vuonna 1971 perusti PS-kerhon. Nuo kaksi kirjainta tulevat latinan sanoista post skriptum eli jälkikirjoitus. Kerhon tarkoitus oli tukea sairaalasta päässeitä itsenäisen elämän alkuun. Vuonna 1992 kerhon sijoille perustettiin Mielenterveyden Tuki ry, jonka pitkäaikainen toiminnanjohtaja hän oli. Vuonna 2012 hän jäi eläkkeelle. Työstään hän sai sosiaalineuvoksen arvon vuonna 2015.
Raimo oli tuttu myös valtakunnallisissa kuviossa kehittämässä sairaiden jälkihuoltoa. Mm. Joensuussa rakennettiin heille yli 50 tukiasuntoa. Ramin toiminta ulottui myös Venäjän puoleiseen Karjalaan. Itse hän kävi ottamassa oppia mm. Italiasta ja Ranskasta.
Ei Rami kirjoittamistakaan tyystin lopettanut. Hän toimitti mm. Rätinki- nimistä lehteä, joka kertoi mielenterveyteen liittyvistä asioista. 1980-luvulla Raimo voitti Ukrin runokilpailun. Runo on nyt sävelletty ja laulettu levylle. Ukrilaiset muistava Raimon ainakin hänen järjestämistään levyraadeista.
Raimo oli niitä, jota eivät jääneet tuleen makaamaan. Noin vuosi sitten hän sai aivoinfarktin, mutta oli jo hyvää vauhtia kuntoutumassa. Hän jopa pyrki Joensuun valtuustoon. Mutta kohtaus uusiutui yllättäen ikävin seurauksin. Lähtö oli kuitenkin rauhallinen: hän sananmukaisesti nukkui kuolon uneen kotonaan yön hiljaisuudessa.
Raimoa jäi kaipaamaan vaimo, kaksi lasta ja lukuisa joukko ystäviä ja tuttavia.
Muistellen
Vuokko Juurisoja