Kultakirjoittajia palkittiin Outokummussa
Outopia-tapahtuman valtakunnallinen Kulta-aiheinen kirjoituskilpailu kiinnosti kirjoittajia myös ulkomailla; kaukaisin palkinto meni Reykjavikiin saakka. Itse monitaiteellinen outokumpulainen tapahtuma peruuntui kesäkuulta koronaepidemian takia.
Lasten sarjan voitti Hilja Sorsa Onttolasta Tähtien kulta tarinallaan. Toiseksi tuli Olivia Hattinen Mänttä-Vilppulasta, kolmanneksi Loa Tuulianna Smaradottir Suhonen Reykjavikista Islannista. Neljänneksi sijoittui Lila Sallinen Joensuusta ja viidenneksi Joona Malinen Kuopiosta.
Nuorten sarjan voiton nappasi Jenni Kataja Vihdistä tarinallaan Hyvää yötä ja huomenta, toiseksi tuli Milla Enroth Espoosta ja kolmanneksi Tilda Seppänen Joensuusta. Neljänneksi ponnisti Anna Funck Turusta ja viidenneksi Susanna Otakari Turusta.
Aikuisten sarjan voiton vei Satu Virtanen Tampereelta tarinallaan Kultaiset päivät, toiseksi sijoittui Marjaana Orkoneva Masalasta ja kolmanneksi Maria Kaijanmäki Haapamäeltä. Neljänneksi tuli Raimo Robert Ojanen Helsingistä ja viidenneksi Elisa Siltala Lappeenrannasta.
Parhaat kirjoittajat palkittiin raha-, lahjakortti- ja kirjapalkinnoin., kunniakirjojen lisäksi. Kyseessä oli jo kymmenes Outopian kirjoituskilpailu. Kilpailutöitä tuli 129 kappaletta. Tekstit olivat enimmäkseen proosaa, mutta myös muutama runo oli mukana. Painopiste oli aikuisten sarjassa, johon tuli suurin osa kirjoituksista. Koronakevään erikoisuus oli, että lasten tekstejä tuli vähän; etäopetuksessa ei kaiketi ehditty innostamaan kirjoittamaan.
Kilpailutekstit todistivat vanhan sanonnan todeksi: moni asia on kultaakin kalliimpaa. Terveys, rakkaus, ystävyys, rauha, ne ja monet muut ovat kultaa kalliimpia, niitä ei voi mitata kullassa eikä rahassa. Kullan monet ulottuvuudet olivat esillä kilpailutöissä. Yrittipä eräässä tarinassa robotti opetella kullan kaikkia merkityksiä, mutta joutui luopumaan yrityksestä ja jäi odottamaan ohjelmoijaansa.
Tuomaroinnista vastasi kirjailijayhdistys Ukri. Tuomariston puheenjohtajana toimi kirjailija Kari Tahvanainen ja muina tuomareina runoilijat Seija Salminen ja Arto Pippola. Tuomaristo arvioi, että parhaat tekstit erottuivat helposti. Ne olivat omaperäisiä ja suomen kieltä oli käytetty taitavasti ja vivahteikkaasti. Monessa tarinassa oltiin kullankaivuureissulla Lapissa. Vihjeeksi kirjoittajille tuomaristo esitti, että matkakertomukseenkin pitäisi saada jännitettä ja yllätyksiä.
Aiempien vuosien kirjoituskilpailujen teemoina ovat olleet utopia, outo, satu, taika, rohkeus, jännitys, aarre, uni ja metsä. Parhaista kirjoituksista on tarkoitus koota antologia, jossa esitellään myös Outopian historiaa. Kirjalle haetaan parhaillaan rahoitusta.
Kilpailua ovat tukeneet Joensuun Suomalainen Kirjakauppa, Helka Kettunen ja Outokummun kaupunki.