Historia

Ukrin historiaa on kirjattu ylös muutamiin yhdistyksen antologioihin, mm. Lastu, Kielen kärjessä, Latvavesiltä –> ks. antologiat

Ukri-Ukon jalanjälkiä

Merkintöjä pääväyliltä ja sivupoluilta 1952 – 1996. Kirjoittanut kirjailija Jouko Lehtonen. Aineiston keruu: Tapani Tavi. Ilmestynyt aiemmin UKRIn antologiassa Mie tulikärpänen (1996).

ALKU

Kaikki alkoi kun nuori runoilija Olavi Aaltonen osti käytetyn polkupyörän Kalevi Sorsalta.
Aaltonen haaveili Helsingissä kirjoittajarenkaasta. Se alkoi pyöriä nuorisolehti Vihurin ympärillä. Lehti hankki eri puolilta maata avustajia. Tavoitteena oli myös oma valtakunnallinen Väliasemalla-antologia.
Vihurin sihteerinä toimi Kalevi Sorsa, joka kävi Tampereella Yhteiskunnallista Korkeakoulua. Kirjallisuuden opettajana toimi puoli-kesälahtelainen Haavi, Kalle Kakkonen, Mikko Naula alias professori Unto Kupiainen.
Helsinkiläisten nuorten kirjoittajarenkaan ”kummisedäksi” tuli Olavi Siippainen. Hän muutti lääkärivaimonsa Laura Latvalan työn myötä Pohjois-Karjalan Paiholaan vuonna 1952.
Alkoi Pielisjoen kutsu.
Helsinki oli tärkeä, tottakai: kirjalliset salongit ja Paavo Haavikko ja olympialaiset ja Armi Kuusela. Mutta miksi runoilla vain oikeaoppisia pääkaupungin silosäkeitä?
Eikö runoryhmä voisi toimia siellä, missä laulut on ennenkin laulettu?
Ja mikä ryhmälle tunnukseksi, mikä nimeksi? Onhan Itä-Suomi, Kalevala, Karjalan laulumaat sentään jotain katulyriikkaan verrattuna. Eino Leinokin sieltä!
Olavi Aaltonen osti vuonna 1953 Helsingissä käytetyn polkupyörän Kalevi Sorsalta. Aaltonen lähti polkemaan kohti Pohjois-Karjalaa, Siippaisten luo, kevein mielin, kulunein renkain.
Pyörä kulki parissa päivässä Kouvolaan. Mutta sinne se jäi. Hajosi pahainen runoilijan rukki. Kirjalliset sormet eivät sitä saaneet kuntoon. Aaltonen heitti pyörän metsään. Kaihersi pyörän kumi, paloi päässä runorengas, Leinon säe sauhusi:

”Tuop’ oli Ukri tuhma ukko…”

Eino Leinon isä syntyi Liperin Kiiessalossa ja Leino Kainuun Paltamolla. Itä innoitti, karjalainen sananpursi liikutti. Eino Leino loi Helkavirsissään oudon kansanhahmon: Ukrin. Se kuvasti huimapäistä kansallistunnetta.

”Yks oli uhri Ukrin uhri, se oli sankari-unien,
toinen uhri heimon uhri, se oli sankaritekojen,
kolmas uhri kuolon uhri, se on maine maailmalla!”

Unet, sankariteot ja mainen maine – siinä pelottava sanantaitajan loitsu ja kirous. Mutta Ukri, se on runoutta, siinä on haastetta.

Ensimmäinen Ukri-ukko

1950-luvulla vallitsi runouden modernismi: vapaa mitta, irti luonnosta ja idylleistä, kaupunkilaisuus, Helsinki, älymystö – ihanteitten aika oli ohi!
Mutta maan vieriä, ojanpieliä, järvenselkiä, metsiä ja vaaroja ja tehtaanpiippujen savuja pitkin hiipi yhä voimissaan Leinon Ukri, kansan henki ja heimon sielu.
Siippaisen kirjailijapariskunnan kodista tuli kirjallinen tukikohta. Mukaan olivat innostuneet yhdistyksen perustajajäseninä Aaltosen ja Siippaisten lisäksi Vesa Niemeläinen, Esko Eskelinen, Usko Laukkanen ja Ilmari Saarinen.
”Kirjallistaiteellinen kerho Ukri ry.” perustettiin Siippaisten kodissa lokakuun 7. päivänä 1956. Liekö sama huoneisto, jossa Veronica Pimenoff nykyisin kirjoittaa romaanejaan?
Samana syksynä ilmestyi pitkään rakenneltu Väliasemalla-antologia.
Ja puoli vuotta myöhemmin huhtikuussa 1957 johtokunta hyväksyi jäseneksi Jouko Puhakan, jonka uskottiin ”kehittyvän novellistina huomattavaan taiteelliseen tuotantoon”.
Näin oli synnytetty ensimmäinen kestävä Ukri-ukko.

Mikäli haluatte kirjailijaksi

Ukrin perustaminen tapahtui yleislakon ja Kekkosen ja Melbournen olympialaisten vuonna.
Nyt on suurtyöttömyyden ja Atlantan vuosi.
Kansa tarvitsee rohkaisevia sanoja, omaperäisiä näkyjä ja tervettä itsetuntoa. Jos olympiamitalisteja on tullut viitisenkymmentä, on pohjoiskarjalaisia teoksia tullut liki kymmenkertainen määrä.

”Kyllä sitä yhden yön runoilee,
mutta hankkia elantonsa runoilla –
se on samaa kuin nauraisi leipää kaappiinsa”

Ukri julkaisi kerholehteä 1957 – 60. Se nieli varat, lukijoita ei löytynyt. ”Avustukset osoittautuivat kesäksi, joka ei koskaan tullut”, totesi johtokunta ja eräs jäsen ehdotti:

”Pidettäköön kymmenen sekunnin hiljaisuus
sukupuuttoon kuolleiden mesenaattien muistolle!”

Toinen antologia Aamumaisema ilmestyi 1961. Ukrin tekstit levisivät myös maakuntaradion ja lehtien välityksellä. Kouvolan Sanomat julkaisi Ukrin ja kuopiolaisen sisaryhdistyksen Vestäjien kirjallisen viikkoliitteen 1962.
Olavi Siippainen oli perustamassa myös Vestäjiä. Hänen luonaan Siilinjärvellä kävi sanantaitoja oppimassa toinen kestävä Ukri-ukko, Seppo Lappalainen. ”Mikäli haluatte aikoa kirjailijaksi, nouskaa linja-autoon… Se pysähtyy Harjamäen sairaalan portilla…” kirjoitti Siippainen Polvijärven Kinahmoon.
Lappalainen on nyttemmin todennut: ”Yhtenä talviaamuna minä sitten menin. Oletan, että hän tuli kertoneeksi siinä kahden ensimmäisen vuorokauden aikana oleellisimmat asiat kirjoittamisesta.”
Ukrin kummisetä Siippainen oli tiukka hahmo. Hän huudahti Outokummussa Ukrin ja Vestäjien matineassa 1961 nuorelle runoilijalle: ”Nouse sentään pystyyn kun puhut runoudesta!”

Tuhannen teoksen Pohjois-Karjala

Kirjasto on ollut monen kirjailijan yliopisto.
Hyllymetrit houkuttelevat yksinäistä puurtajaa. Avautuu maailma, joka ei koskaan mahdu kirjan kansien väliin. Kotimaan mestarit antavat taustatukea, ulkomaiset tarinat ja säkeet keinuttavat ulapoille, viimeisimmät villitykset pistävät kuin itikkaparvi.
Jos maakunnan kirjailijoista on vuosittain teoksillaan esillä kymmenkunta, on heitä kirjaston kätköissä sellainen määrä, että pitää hakea karjalaiset professorit Heikki Kirkinen ja Hannes Sihvo, ennenkuin saadaan jonkinlainen näkemys runon ja rajan maakunnasta.
Joensuun kaupunginkirjaston ja Pohjois-Karjalan maakuntakirjaston pitkäaikaiset sanan hengettäret Ilmi Järvelin, Maire Nuutinen ja Helena Sinisalo tuntevat kyllä, mikä on ”Ukrin uhri, sankari-unien”.
Ilmi Järvelinin toimittamassa luettelossa on Pohjois-Karjalassa syntyneiden tai täällä vaikuttaneiden kirjailijoiden teoksia kaikkiaan 900 kappaletta. Se vuoteen 1991 mennessä.
Ukrin 40-vuotisjuhlaan mennessä teoksia on ilmestynyt Pohjois-Karjalassa kaikkiaan tuhatkunta. Vanhin kirjailija on Kontiolahdella syntynyt Jacob Fredrik Lagervall, 1787 – 1865.
Ja sitten: ettei identiteettinsä ja olemassaolonsa kanssa kamppaileva maakunta tuntisi aivan tyhjiä haastavansa: 1800-luvulla syntyneiltä on satamäärin teoksia. Ja millaisia tekijöitä, mitä historiaa!
Tämä on runoutta – ei, tämä on enemmän kuin runoutta. Tämä on pastoraalisinfoniaa!
Istu ja pala sielusi ja kynäsi kanssa seuraavat kolme minuuttia oman maakunnan kirjailijoiden seurassa!

Rafael Engelberg 1882 – 1962, asunut Valtimolla ja Joensuussa;
Simo Eronen 1881 – 1936, syntynyt Juuassa;
Yrjö Vilhelm Kaijärvi 1896 – 1971, syntynyt Juuassa;
Helli Kaikkonen 1898 – 1974, syntynyt Värtsilässä;
Antero Kajanto 1895 – 1968, syntynyt Joensuussa;
Olli Karila 1897 – 1936, syntynyt Pietarissa;
Yrjö Armas Kivimies 1899 – 1980, syntynyt Joensuussa;
Otto Kosonen 1896 – 1963, syntynyt Kesälahdella;
Albin Kutvonen 1888 – 1960, syntynyt Kontiolahden Utrassa;
Maiju Lassila 1868 – 1918, syntynyt Tohmajärvellä;
Arvid Lydecken 1884 – 1960, syntynyt Kontiolahdella;
Otto Toivo Lyy 1898 – 1976, syntynyt Joensuussa;
Kyllikki Malisto 1894 – 1981, asunut Kiihtelysvaarassa;
Onni Okkonen 1886 – 1962, syntynyt Korpiselässä;
Aukusti Alfred Oravala 1869 – 1951, asunut Nurmeksessa;
Eino Idor Pakarinen 1882 – 1932, syntynyt Joensuussa;
Antti Puhakka 1816 – 1893, syntynyt Kontiolahdella;
Uljas Vesa Rauanheimo 1898 – kuolinvuosi ei tiedossa, syntynyt Nurmeksessa;
Johannes Rautakoura 1891 – 1968, syntynyt Joensuussa;
Juho Heikki Reijonen 1855 – 1924, syntynyt Nurmeksessa;
Erkki Saarenmaa 1889 – 1963, asunut Tohmajärvellä;
Johan Emil Sainio 1889 – 1939, asunut Pohjois-Karjalassa 1920 – 30-luvuilla;
Sam Sihvo 1892 – 1927, syntynyt Nurmeksessa;
Eino Aukusti Sormunen 1893 – 1972, syntynyt Tohmajärvellä;
Tiitus = Kaarlo Ilmari Kivinen 1883 – 1940, asunut Liperissä;
Akseli Tola 1896 – 1968, syntynyt Tohmajärvellä;
Hilda Lyyli Walkama-Mantsinen 1899 – 1991, asunut Tuupovaaran Hoilolassa.

Ja lisättävä on Juuan kotiseuturunoilija Viljo Tuomela, 1902 – 1977, sekä kansanrunoilija Petter Mantsinen, 1901 – 1991, syntynyt Korpiselän Hoilolassa.

Reuhkahatut, kirjastojen salit ja kammarit

… Voi Petteri reuhkahattu, minkä teit kun elit vain 91-vuotiaaksi Ukrin ollessa 35! Kirjoitit kalevalamittaa häissä, hautajaisissa ja kyläjuhlissa, otit kantaa valtuustoissa ja yleisönpalstoilla.
Entä se maanmainetta saanut pikkujoulu 70-luvulla, kun Ukri tuhma ukko töpeksi oikein olan takaa? Kun senaikainen sihteerimme, underground-taiteilija Mattijuhani Koponen lietsoi suuren ja rohkean maailman henkeä. Kun osa johtokunnan jäsenistä katsoi vierestä Kauppakadulla poliisin saapumista.
Kauppasit Petteri juhlasta tekemääsi moiterunoa kadulla puolitutuille muutaman markan hinnasta. Joensuun lehdet eivät sitä kelpuuttaneet julkaistavaksi. Mutta Vaasaan saakka kantautui kumu Ukrin värikkäästä pikkujoulusta.
Kaikki tämä elämä on synnyttänyt ja synnyttää yhä kirjallisuutta. Tämä, niin kuin Simana Sissonen Mekrijärveltä, Mateli Kuivalatar Koitereelta ja Petri Shemeikka Korpiselästä.
Kaikki se on ihmisessä asuvan oudon Ukri-hahmon tuotetta. Synnyttääkö se unia ja sankaruutta vai viekö se hengen?
Kirjastoissa on ollut henkeä parhaimmillaan tungokseen saakka ja matineaväkeä ulko-oville asti. Ja ukrilaiset astuvat aina kirjastoon toisella jalalla kuin pyhäkköön, toisella kuin kotikammariin.
Suuri pro-kirjastoliike oli liikkeellä 1991, jolloin sanan säilä heilui uuden Joensuun kirjaston puolesta. Ja se onnistui. Uusissa tiloissa vietettiin 1994 valtakunnallisen lukuviikon pääjuhlaa ”Lukemattomiin maailmoihin”.
Maakunnan uudet kirjastot nousivat juuri ennen lamaa. Ja pienet puiset kyläkirjastot sinnittelevät aikaa vastaan kuin maitolaiturit. Vielä on ukrilaisten Anu Kaipaisen ja Marja-Leena Tiaisen pieni Viinijärven kirjastokin paikallaan.

Vasta loppuillasta ratketaan riemuun

20-vuotias Ukri, jäsenkirje 14.5.1976:
”Kevään vihreyden myötä myös UKRIn toiminnallinen kevät on lupauksia täynnä. Luvassa on seuraavaa:
1. Ukrin runoantologia ilmestyy syksyllä. Antologiaan tarkoitetut tekstit on lähetettävä toukokuun loppuun mennessä antologiatoimikunnan puheenjohtajalle Anna-Liisa Alangolle. Antologian rajoitetun koon vuoksi ei kaikkia tekstejä saada mahtumaan mukaan, mihin arvoisat tekijät varautukoot.
2. Joensuun kesäyliopiston yhteydessä järjestetään Haavikko-symposium 21. – 22. kesäkuuta. Ohjelma toimitetaan järjestäjien toimesta ukrilaisille. Mukana ovat Kalle Holmberg, Heikki Kirkinen, Keijo Korhonen, Matti Paavilainen, Kyösti Pulliainen, Hannu Soikkanen, Jorma Vuoriniemi, Hannes Sihvo. Ja suuri joukko ukrilaisia, toivottavasti.
3. Kirjallisuuspoliittinen toimikunta ITÄ järjestää novellikilpailun. Aiheiden tulee olla itäsuomalaisia… Maksua 10 – 40 mk vastaan voi novellistaan saada arvostelun Suomen Maakuntakirjailijoiden arvostelupalvelun kautta, mutta siitä on silloin erikseen mainittava. (UKRIn oma arvostelupalveluhan toimii myös, jäsenille maksutta.)
4. Vielä 20-vuotisjuhlien väliaikatiedotus. Toimikunta on kaartamassa suunnittelun suoralla. Loppujuhlien sisältö on alunperin seuraava: matinea, iltamat, kirjanäyttely ukrilaisten teoksista ja valokuvanäyttely.
5. Jäsenilta pidetään 26. toukokuuta, keskiviikkona. Aloitetaan klo 19. Paikka on Pielishovin Soft Disco (kolmannessa kerroksessa). Paikan nimeä ei pidä pelästyä, aluksi keskustellaan kaikessa rauhassa ja vasta loppuillasta ratketaan riemuun. Väkeä mahtuu, joten tulkaa ihmeessä kaikki mukaan. Tyhjässä huoneessa tuntuu ankealta. Mukana on kustannustoimittaja, osastopäällikkö Rauno Ekholm Weilin+Göösiltä. Jutellaan kustannustoimittajan työstä: mitä hän tekee ja miksi, mitä julkaistaan ja mitä ei. Ja siinä samalla tutustutaan. Vanhan tavan mukaan jäsenien toivotaan tuovan omia tekstejään, vaihtavan, antavan arvostelupalvelun ihmisille. Valmiina olevat runot taskuun! Antologian toimittajia on paikalla.
Kirjoittamiin
Erik Gullman”

Eeva on biologi, mutta Heikki on biologinen

Kun kirja kohtaa lukijan, se tapahtuu hiljaisuudessa. Mutta joskus on lukijalle hyvä tehdä tuttavuutta kirjan tekijän kanssa. Ukrin matineat, kirjailijavierailut ja suuret joukkoesiintymiset ovat olleet vuosittaisia tapahtumia.
Vaikka matkat ovat pitkät, on syrjäkyläläisilläkin ollut mahdollisuus tulla haastelemaan Ukri-väen kanssa.
Aina ei ole vältytty kommelluksilta. On saattanut käydä niin, että Seppo Lappalaisen auto on tehnyt lakon jo Polvijärven Rauanlahdella kun sen piti viedä mies Kiteelle. Apu tuli lähimmästä talosta. Isäntä Kauko Karttunen sanoi ”odota vähän”, kävi autonsa ja niin kirjailija pääsi Skodalla Kiteelle vuonna 1965.
Kun 70-luvulla alkoi tulla uusia esikoiskirjailijoita kuten Simo Hämäläinen, Eeva Tikka ja Heikki Turunen, Pohjois-Karjala nousi uudelleen tämän toisen Ukri-polven myötä suuren yleisön tietoisuuteen.
Jännitysromaaneilla aloittanut ja sittemmin huumorin eturiviin noussut Hämäläinen on Lieksan poikia. Rehevä kansankuvaaja, niin ikään Lieksassa syntynyt Heikki Turunen valloitti esikoisteoksellaan koko maan.
Simpauttajan kanssa samaan aikaan 1973 ilmestyi Eeva Tikan esikoisteos. Hän oli juuri muuttanut Pyhäselkään eikä tuntenut vielä ketään. Oli perinteinen syksyn kirjailijamatinea. Paikalla olivat lähes kaikki Ukrin kirjailijat ja väkeä tupaten täynnä.
– Ravintolasalin ahtautta lisäsi se, että katto oli hyvin matalalla, muistaa Eeva Tikka. – Jouko Puhakka istui isällisenä pöydässä. Kuultuaan ammattini hän sanoi Heikki Turuseen viitaten: ”Eeva on biologi, mutta Heikki on biologinen”.
Heikki itse nimitti myöhemmin Puhakan Ukrin henkiseksi Presidentiksi. Sen nimityksen allekirjoittavat kaikki ukrilaiset.
Heikki Turunen kertoo omasta kynäilijän alkutaipaleestaan 60-luvun alussa:
”16-vuotiaana ostin transistoriradion. Siitä kuuntelin aina kenen hyvänsä kirjailijan ääntä. Katsoin lehden ohjelmatiedotuksesta, milloin kirjailijoita on kanavalla, menin vintille ja hain nimenomaan kirjailijan ääntä. Semmoinen helevetin pikkuinen tiri, se radio. Muut pojat nauroivat, että mitä tommoisia örinöitä kuuntelemmaan. Itse ne kuuntelivat ‘Oho, sano Eemeliä’.”

Runous on tehtävä,
se on vapautta harhailla ja tulla harhaan.
Kun helsinkiläinen pikkupoika kuuli pohjoiskarjalaisia
paikannimiä, hän runoili heti:
illalla ollaan niin hoilolaa, niin hoilolaa,
mutta aamulla niin öllölää.

Näyttämön kyydissä

Kuka laskee ne virstanpylväät ja tienviitat, jotka ovat ukrilaisten näkyjä vieneet ja ohjanneet.
Teatteri on aina lähellä kirjoittajia. Nykyisistä ukrilaisista ovat näytelmiä ja kuunnelmia tehneet ainakin Jouko Puhakka, Seppo Lappalainen, Pirkko Kurikka, Simo Hämäläinen, Ulla Parviainen, Aarne Karttunen, Tuomo Heikkinen, Esko-Pekka Tiitinen, Markku Turunen, Rauha Kejonen, Marja-Leena Tiainen, Liisa Heiskanen ja Jouko Lehtonen.
Ukri on kutsunut vieraaksen monia teatteriohjaajia ja näytelmäkirjailijoita.
Entä lukuisat teatteriretket?
Kuopioon mentiin 1982 niin itsepäisen kuljettajan kyydissä, että hän suuttui kun henkilöauto meni ohi. Bussi lähti ajamaan sitä takaa hurjaa vauhtia, ohitti lopulta vihaamansa auton penkan kautta. Kun teatteriin päästiin, ukrilaiset olivat kalpein porukka koko näytöksessä.
Samana vuonna tehtiin Savonlinnan matka, joka huipentui Putkinotkon ja Kerimäen jälkeen Kerttu Kupiaisen luona Kesälahdella. Varmonniemen emäntä oli leiponut ja keittänyt rantakalaa. Rannalla kaikui yhteinen laulu ja runonsäkeet kiirivät hiljaisessa illassa. Haavin eli Unto Kupiaisen työhuone yläkerrassa pysäytti mielen pitkäksi toviksi. Nykyään Varmonniemessä Lehtoniemen pihassa kasvaa Kerttu Kupiaisen, Ukrin Grand Old Ladyn istuttama UKRI-puu, kymmenvuotias lehtikuusi.
Pohjois-Karjalan omat teatterit, varsinkin kesäteatterit Jakokoskelta Kinahmoon ja Rististä Ilomantsiin ovat tehneet kaukaakin tulleille tutuksi Jouko Puhakan Mansikin, Seppo Lappalaisen Kukkos-papin ja Simo Hämäläisen Kätkäläisen.

Joki tuo, joki vie

Mitä olisi Pohjois-Karjala ilman vesistöjämme? Eivät sanat soljuisi niin vuolaina, ellei yksi ja toinen olisi istunut veneessä tai rannalla huokailemassa – joskus tietysti ruikuttamassa. Mutta sekin on käännetty voitoksi kuten maailmankuulu Höytiäisen lasku vuonna 1859. Järvi karkasi kanavaa kaivaneiden miesten silmien edessä muutamassa päivässä 9,5 metriä alemmaksi.
Se onkin maakuntamme ihmeistä kolmas. Ensimmäinen on Koli ja toinen on runous. Vasta neljäntenä ihmeenä tulee se, että täällä ylipäänsä eletään; niin monet kerrat on vihuri ja imuri yli käynyt. Mutta jos noita kolmea ihmetystä ei olisi, ei olisi eloa eikä kansassa sielua.
Ukrilainen hallituspolitiikkakin liittyy vesiin. Kun Bruvik-laiva teki yhdistyksen risteilyn Pyhäselällä 1984, niin sihteeri Sirkka Riite sai houkuteltua seuraajakseen Marja-Leena Tiaisen.
Sen täytyi tapahtua viimeistään huikean Kirkkovuoren kohdalla!
Jos Ukri-väki kutsuttaisiin koolle vesiä pitkin ja me tarttuisimme airoihin, meiltä menisi viikko ennen kuin olisimme perillä keskuspaikassa eli tietysti kauniin Ilosaaren rannassa. Mutta jokaisella olisi väylä perille.
Mielellään annettaisiin paluukyyti veneen kokkatuhdolla myös Ylä-Karjalasta lähteneille Pepi Reinikaiselle ja Matti Pulkkiselle – ettei tarvitsisi pesäpuuta itkeä maailmalla.

Rajojen yli

Pohjois-Karjalassa on valtakunnan rajaa riittämiin, mutta runous ei tunne rajoja. Miten lie aatteiden laita?
Neuvosto-Karjalaan oli Ukri yrittänyt matkustaa virallisia teitä, onnistumatta. Vuonna 1973 keksi Tuomo Heikkinen soittaa suoraan Karjalan Kirjailijaliiton puheenjohtaja Uljas Wikströmille.
– Puhelu kuului paremmin kuin paikallispuhelut, Heikkinen muistaa. Wikström kysyi oliko minulla kalenteri lähellä ja sopiko tietty päivä. Vastasin sen sopivan, ilman sen kummempia muodollisuuksia. Ne hoidettiin jälkikäteen.
Mukana oli myös Kirja-Varkauden väkeä. Petroskoissa tapaamisia, neuvotteluja, retkiä. – Blinnejä, juotavaa ja puhetta aamu kolmeen asti, Heikkinen kertoo. Pieni ryhmä oli vierailulla kirjailija Antti ja Elina Timosen kodissa. – Erotessa Antti Timonen pisti kouransa olkapäälleni ja sanoi hiljaa: ”Nyt on Tuomo puhuttu niin kuin mies miehelle, mutta muista, huomenna protokolla.”
Tälle Petroskoin matkalle Ukri sai apurahaa vasta jälkikäteen. Opetusministeriön hakemukseen pantiin liitteeksi – kuinka ollakaan – silloisen pääministeri Kalevi Sorsan runoja sisältävä Ukrin ensimmäinen antologia vuodelta 1956, Väliasemalla.
Muut matkat suoritettiin Matti Kettusen ja Juhani Tikkasen johtaessa Ukria. Varsinainen puuhamies, itse asiasa Ukrin ulkoministeri oli Raimo Matikainen. Hän veti matkan Moskovaan 1983, Leningradiin 1989 ja Prahaan 1990.
Moskovassa ryhmä tapasi muun muassa Neuvostokirjallisuutta-lehden toimittajia. – Kun kyselimme, kertoo Matikainen, – voisiko suomalaista kirjallisuutta, vaikka Heikki Turusta (hän oli paikan päällä) kääntää venäjäksi, he vastasivat että kyllä voi muuten, mutta pitää leikata kaikki seksiin liittyvät asiat pois!
Monista rajantakaiseen Karjalaan suuntautuneista matkoista ukrilaisille on tullut ehkä kaikkein tutuimmaksi kirjailija Armas Hiiri. Hän on ollut aina tervetullut vieras myös Joensuun puolessa.
Viimeisimmän matkan ukrilaiset tekivät Tallinnaan 1994.

Kun Ville otti sisulähdön 80-luvulle

1980-luvulla Ukrista nousi tai sen piiriin liittyi ennätysmäärä kirjailijoita. Varaslähdön otti Ville Kuronen, joka näytti nuoremmilleen mihin sisukas kynä vie. Hän julkaisi 61-vuotiaana esikoisteoksensa vuonna 1978 ja sen jälkeen on tullut vielä viisi kirjaa. Mikä on tämä Tohmajärven Tikkalan kylän Ville? Liekö jäsen siinä salaperäisessä Koukerokerhossa, joka kokoontuu ravintola Kareliassa neljästi vuodessa?
Ville on eittämättä aito Ukri-ukko. Muita kestäviä Ukri-ukkoja ovat mm. Eino Laitinen, Reino Leppänen, Armas Pietarinen, Aarre Savolainen.
Mutta onhan meillä myös kestäviä Ukri-emoja: Kerttu-Elina Heiskanen, Ilona Karjalainen, Katri Okkonen, Annikki Turunen…
On sanan kaiken lausujia: Anna-Liisa Alanko, Elsi Komu…
Entä sitten 80-luvun kirjailijat: Pirkko Kurikka? Veronica Pimenoff? Markku Turunen? Eila Paakkinen? Juhani Tikkanen? Sirpa Vartiainen? Ota selvä yhdestä lauseesta, saat kymmenen lisäpurtavaksi.
Ja kokonainen rypäs lasten- ja nuortenkirjojen tekijöitä: Martti Havukainen, UllaMari Kellomäki, Marja-Leena Tiainen, Esko-Pekka Tiitinen, Vesa-Pekka Sorola.
Vielä erä ja luonto: Matti Kettunen, Aini Tahvanainen.
Ja kaiken takaa kuuluu Ilomantsista pehmytneulainen runo tai susiemon huuto: Vellamo Kuivalainen – ja haikean helkyttävä itkuvirsi: Martta Kuikka.
Mutta tulkaahan joskus Joensuun torille kaikki. Löytyy vielä yksi jonka lause Leinona pysäyttää: ryhmysauva ja selkäreppu! Annikki Lappalainen, Sinua ilman Ukrin esiintyjät ovat kuin tulitikkuja lainaamassa!

Sytykettä, elämystä, mystiikkaa

Ukri sai kerhohuoneen 1981 Merimiehenkatu 16:sta, samasta talosta jossa pitkäaikaisin puheenjohtaja Matti Kettunen nuoruuttaan asui. Matti muutti Karsikkoon, pesäkolo pysyi runsaat kymmenen vuotta.
Kellarikämppä erillisellä vessalla talon saunakäytävässä näki nekin runopolvet joita muut eivät nähneet.
Nykyinen Koivuniemen kerho vuodesta 1995 Joensuun kirkon ja Pielisjoen sylissä on kuin Tsehovin puutarhassa. Vastapäätä nousee lumoavan mystinen Penttilän punainen saha…
…nousi punainen höyrysahojen valtias, 80-vuotias puuväen ketedraali, tasavallan nousujen sitkeähikinen sirkkeli, tuleva kulttuurikeskus…
…vaan paloi tätä kirjoitettaessa kuin jättimäinen himmeli yhdessä tunnissa pimeässä elokuun illassa 18.8.1996 klo 21 – 22.
Rauha pihkan muistolle!
Ukri sai 25-vuotiaana oman logon, kolme terävää mutta paksua kynänkärkeä. Sen suunnitteli graafikko Aulis Lehikoinen 1981.
Samana keväänä Joensuussa pidettiin Suomen kirjailijayhdistysten talvipäivät. Tuskin on koskaan Pielisjoen rannoilla kävellyt niin paljon kirjailijoita kuin silloin.
Ukri perusti 1986 tunnustuspalkinnokseen Vuoden kynän. Kiveen upotetun täysin toimivan kynän on saanut kahdeksan kirjailijaa ja yksi yhdistys, Kiteen Martva. Tunnustuksen ovat saaneet: Esko-Pekka Tiitinen, Markku Turunen, Pirkko Kurikka, Marja-Leena Tiainen, Simo Hämäläinen, Martva ry., Matti Kettunen, UllaMari Kellomäki ja Rauha Kejonen.
Keski-Karjalan kirjoittajayhdistys Martva ry. syntyi 1973, vaipui uneen ja heräsi eloon uudelleen 80-luvun lopulla, ja sitä on taiteellisesti johtanut runoilija Annikki Matikainen.
Kiteen maruknat on valtakunnallinen kirjallinen tapahtuma, jota on vietetty joka toinen vuosi alkaen 1991. Ukrilaiset ovat sanan ja elämysten voimin kokeneet Kiteellä Pahan Pajarin, savusaunan, kolmesti kirkastetun, itkuvirret, maahiset ja urkujen pauhun; teemoina ovat olleet kivet, mystiikka ja suo.

Sana käy pyydykseen

Mie tulikärpänen (1996) on Ukrin 14. antologia, ja siinä on mukana 24 kirjoituskilpailun saaliista poimittua kirjoittajaa. Kaikkiaan kilpailuun osallistui 115 pohjoiskarjalaista.
Satuja on luettu kahdelle kasetille vuonna 1979. Sanomalehti Karjalainen julkaisi puolivuosittain kaunokirjallista liitettä Aatraa vuodesta 1962 aina 90-luvun alkuun. Ukri sai 1994 Karjalaisen kautta julki erillisen kirjallisen liitteen nimeltään Sanansilta.
Paikallisradio Jokisen Pakistaan-ohjelmassa kävi vuosina 1988-89 maanantaiaamuisin puolensataa ukrilaista lausumassa runoa ja mietettä, kertomassa tarinaa ja pakinaa.
Syksystä 1996 sama radio – Rex-nimisenä – on välittänyt ukrilaista kirjallista sanomaa eetteriin.
Yleensä päätoimittajien kanta on kautta aikain ollut kaunokirjallisuuteen nihkeähkö. ”Runot ja kalossit piti toimitukseen tullessa jättää eteiseen”, muistelee tilannetta Tuomo Heikkinen.
Läänin taidetoimikunnassa Ukrin kirjailijoita on ollut puheenjohtajana Seppo Lappalainen 1968 – 70 ja Markku Turunen 1995 -, jäsenenä Lappalainen 1971 – 75, Tuomo Heikkinen 1974 – 76, Jouko Puhakka 1984 – 86 ja Simo Hämäläinen 1989 – 91.
Kirjallisuuden ohjaavina läänintaiteilijoina ovat toimineet kokeiluvaiheessa v. 1971 Jouko Puhakka puoli vuotta ja Jouko Lehtonen 1987 – 95 seitsemän ja puoli vuotta.
Arvostelupalvelu on toiminut vuodesta 1972 lähtien. Valtaosa kritiikkipalvelusta ohjautui lääninkirjailijan toimikautena taidetoimikuntaan. Nykyisin Ukrissa toimii maksullinen arvostelupalvelu.
Kirjoituskilpailut ja säännöllinen ohjaustyö ovat parhaiten tuoneet Ukrin toimintaan uusia kirjoittajia. Tähän päätyy myös Tarja Hämäläisen Joensuun yliopistossa tekemä pro gradu -tutkielma Ukrista vuodelta 1991. Hän lähetti kyselyn 157 ukrilaiselle, joista 105 palautti sen. Tutkielma päättyy hauskasti erään kirjoittajan runoon:

Ei kaikista munista poikasia,
ei kaikista poikasista joutsenia,
ankkojakaan.
Jatketaan silti.
On kesä.

Tavataan Joensuun torilla

Jäsenkirje 27.4.1984:
”VAPPU
Hei, sinä hurmaava kirjeystäväni!
Tavataanko Jiensuun torilla vappupäivänä siellä taksiaseman puoleisessa nurkassa? Olemme saaneet taas kustantamoilta ihan käpäilemättömiä teoksia, jotka myydään alle torihintojen Ukrin myyjäisissä. Tiskillä on myös omia antologioita ja tiskin alla pikavoittoarpoja.
Jos sinulla on jotain lahjoitettavaa kirjalliselle kirpputorillemme, kanna kirjasi kekoon heti aamutuimaan.
LYYLI
Toukokuinen jäseniltamme on LYYLINLYSTIT.
Keskiviikkona 23.5. klo 18 alkaen juhlitaan Lyyliä Raimo Matikaisen kiinteistössä; sisällä ja ulkona pihallakin jos sään jumalatar Esteri sen sallii.
Ukri-setä tarjoaa kohtuullisesti syötävää ja juotavaa. Omat eväät ovat täysin vapaaehtoiset.
EINO
ONNEA EINOLLE Outokumpuun!
Eino Laitinen vei voiton koulukaskukilpailuissa. Siinä josta tiedotettiin Ukrin jäsenkirjeessäkin.
OLLI
ONNEA OLLILLEKIN Vaasaan!
Olli Niirasen kirjasta oli ”ennakkomainos” viime jäsenkirjeessä. Tässä vielä teoksen nimi: Sotavammasairaalaan – Kaunialaan. Kirja on muistitietokokoelma aivo- ja selkäydinvammaisten sotainvalidipotilaiden ja henkilökunnan kertomana. (Sotainvalidien Veljesliitto)
MUISTETAANPA PANNA PUNAINEN SULKA HATTUUMME, KAIKKI UKRILAISET!
PEGASOS!
Ja lisäsulkia hattuun on jaossa Ukrin omassa runokilpailussa. Kertaan lyhyesti säännöt: 5 – 20 runoa, aihe vapaa, heinäkuun loppuun mennessä Matti Kettuselle… parhaista runoista kootaan tasokas, kuvitettu antologia, joka ilmestyy Kalevalan juhlavuonna 1985.
LAHTI
Terveiset Lahdesta ja Petroskoista!
Neljä ukrilaista sekä Jouko Puhakka valtion kirjallisuustoimikunnan edustajana kunnioittivat läsnäolollaan kirjailijayhdistysten talvipäiviä Lahdessa huhtikuun alun viikonloppuna. Yksissä tuumin buuattiin taidetoimikuntien projektirahoitussysteemille ja toivottiin siirtymistä toiminta-avustuksiin.
PETROSKOI
Huolimatta Joensuun matkatoimiston peruutuksesta, sinnikäs pienryhmä ukrilaisia pääsi kuin pääsikin pääsiäiseksi Petroskoihin. Petroskoin kuulumisia selostavat näinä päivinä täkäläiset lehdet, koska myös pohjoiskarjalaisia sanomalehtimiehiä oli kaupungissa samaan aikaan iso retkue.
VAPPUVIUHKAA toivottaa S.”
(Sirkka Riite)

Kun runo jalkautui

Kun kirjailija meni nostamaan lammesta katiskaa, hänen saappaansa lumpsahti suonsilmään. Kuten tiedetään, suo on pohjaton. Saapas vajosi näkymättömiin. Se oli tehty nokialaisen mallin mutta Kiinassa. Pohjalliset kirjailija oli repinyt pitäjänlehdestä.
– No painukoon suohon, kirjailija manasi. – Menköön sinne mistä on tullutkin. Saavat pikkukiinalaiset ihmetellä, miten saapas takaisin joutui. Ja mitä kertoo Karjalan lehti palstoillaan.
Ukri lähti kiertämään 90-luvulla sinne, missä sanat ovat aina syntyneet, mutta mistä ne ovat uhkaamassa muuttaa pois kokonaan: syrjäkyliin, lakkautetuille kouluille, tehdassaleihin, torihumuun ja jopa entisen navetan kivimuurien sisään.
Ukri jalkautti 1991 – 93 kenttätyötä varten kirjoittajia, jotka lähtivät ensin tekemään sanojen kabareeta eri puolille lääniä. Liperin Ahonkylä ja Kuusamo-kabaree, Kitee ja Kivi-kabaree, Polvijärvi ja Vesi-kabaree, Joensuu ja Joki-kabaree.
Sitten ”samaksi Veriryhmäksi” tunnustautunut porukka lähti viemään kirjallista maakuntaviestiä: Värtsilän Uusikylä, Tohmajärven Järventaus, Pankakosken tehtaat ja Outokummun Maljasalmi, missä ryhmää vahvisti Elsi Komu lausunnallaan.
Kuulijat saivat kotiin vietäväksi kirjallisen viestikapulan, jossa oli esiintyjien tekstejä ja tietoja Ukrista.
Laajin vaihe kenttätyössä oli kolmen itäisen läänin, Kuopion, Mikkelin ja Pohjois-Karjalan yhteinen maakuntaviesti. Kolmen läänin kirjailijat ja kirjoittajat esiintyivät kahdella paikkakunnalla joka läänissä: Eno ja Juuka, Juankoski ja Leppävirta, Virtasalmi ja Joroinen.

Voiko nauru lopulta täyttää maan
niin että se lonksahtaa kuin leuka sijoiltaan?
Ja lakkaa ahmimasta itseään.
(Runo viestikapulasta)

Ukrilaiselta Veriryhmältä ilmestyi vuonna 1991 kaksi taskuantologiaa, Isänmaa ja Pitkä valkea.
Ukri julkaisi 35-vuotistaipaleen kunniaksi antologian Kahdeksan minuuttia aurinkoon. Siihen valittiin kirjoituskilpailun 131 osallistujasta laaja joukko, 65 kirjoittajaa. Antologiaa painettiin 500 numeroitua kappaletta.
Nurmeksen tuhopolttojen vuonna 1996 tekee mieli lainata antologiasta monelle tutun nurmeslaisen lehtikirjoittajan runoa:

Vaivaa kun ei hahmota
ihmisiä kasvoista, nimistä
– eikä rohkene kysyä kun puhuvat,
keitä ja mistä? miksi tuntevat?
Olen liikaa paikoillani, paikkakunnillani,
muka juurillani.
Elänyt tavallani ja unohtanut.
Rannallani muistan,
että aurinkoon on vain kahdeksan minuutin matka.
(Eero Kortelainen, in memoriam 1992)

Runokioski Senaatintorilla

Kolmen itäisen läänin kirjallisuustyöryhmä järjesti vuonna 1992 kirjoituskilpailun nuorille ja näytelmäkirjoituskilpailun, jonka voitti Enon ukrilainen Liisa Heiskanen.
Kaikkein näkyvimmin ja konkreettisimmin Ukri lähestyi lukijoita ja sanan ystäviä runokioskin kautta.
Helsingin Senaatintori 1992: ”Ilo elää Karjalassa”. Piirakoitten ja loimulohien, lapikkaitten ja lipokkaitten, veistäjien ja neulojien, soittajien, laulajien ja savottajätkien pursuavan aidosta tarjonnasta poimi Helsingin Sanomat: Tuorein idea maakunnan mainostamiseksi on runokioski.
Läheltä ja kaukaa tulleet saivat muistoksi puolentoista sataa ”Idän pikarunoa”: itselle, ystävälle, armaalle, mummille, kummilapselle, lemmikille lohduksi, iloon, suruun, yksinoloon.
Runokioski vakiintui Ukrin tavaramerkiksi. Kukaan muu kuin kasvoista kasvoihin kirjoittava ei näe sitä tunteen välittymistä, riemua, yllätystä tai helpotusta mikä runon tilaajasta heijastuu.
Toistakymmentä ukrilaista on harjaannuttanut itseään lukuisissa tapahtumissa runokioskin tiskin takana. Se on antanut ainakin enemmän rohkeutta kuin kaikki teoreettinen ja lavastettu ohjaus.
Jota sitäkin tarvitaan.

Nuoret jo sanoja takovat

Pohjois-Karjalan opistossa Niittylahdessa alkoi 1992 sanankäytön linja. Siellä käy vuosittain kymmenisen nuorta eri puolilta Suomea. He voivat tenttiä kirjallisuuden osia myös Joensuun yliopistossa. Ukrilaisia kirjailijoita on ollut Niittylahdessa suunnittelutyössä ja opettajina.
Kolmen itäisen läänin kirjailijaseminaareissa oli mukana 5 – 7 ukrilaista. 1994 etsittiin Sähköä Saimaalta, tutustuttiin sähköisiin viestimiin. Teatterille kirjoittaminen oli vuorossa 1995 teemana Näyttämönä Koli. Ylä-Savossa Juhani Ahon maisemassa ja Runnin kylpylän rautapitoisen lähdeveden virvoittamana pohdittiin itäsuomalaisen mentaalin historiaa ja tunnetta, teemana Mielen ahokset.
Ukrin kerhotiloissa kokoontui 1993 – 94 nuorten kirjoittajien talli. Osa näistä kymmenestä nuoresta lähti mukaan myös kolmen itäisen läänin yhteiskoulutukseen. Ryhmään kuulunut joensuulainen Nora Schuurman on syksyn 1996 esikoiskirjailija. Ukri-ukot-emot jälkikasvuineen onnittelevat. Tervetuloa mukaan laajentamaan pohjoiskarjalaista sanaperhettä!
Ukri-heimo ei voi unohtaa yhtäkään, joka omaa sanaansa, hellintä ja tiukinta takoo kuin Heinonniemessä Samppa Väinämöinen tai Pentti-seppä Naarvanvaaran laella – hän nyt jo taivaan takomoissa.
Ihan tulevat Koli ja Penttilä taas mieleen. Saman virran vietävinä propsit ja tukit, nuoret ja vanhat sanantaitajat.
Ja metsurit, nuo salojen urkurit, teitte koko Euroopalle selväksi: Pohjois-Karjalan pinoista on tullut sälettä ja säettä ja vielä jäi lastut rakentajille.
– Voi ihmettä mikä piirakka, sanoisi Seppo Rätykin Martta-kioskilla tukevimpaan nälkäänsä.

Kolme loitsua Kolilla

Koli on antanut ja ottanut. Tuhansien miljoonien luvut ovat siellä kalliossa. Ne ovat sellaisia säkeitä, että niitä voi huiminkin yliastumatta lukea.
Siellä tapahtui Loitsukoli 1992. Kansa vaelsi Uhrihalkeamalle. Kesken polkuretken alkoi metsästä kuulua Eeva Tikan Maa tarinoi. Ukko-Kolilla itse shamaani Samppa Uimonen loihiti kiven ja sammalen ja ihmisen sielunkuilut elämään. Akka-Kolin hiljaisuuden kirkossa veisattiin Soi kunniaksi Luojan ja vietettiin hiljainen hetki vanhan runokansan muistoksi.

Kolme on loitsua tämän päivän:
markan loitsu ja puun loitsu
ja kolmas: sydämen loitsu.

Runosuut ja uudet sanapuut

Pielisjoen rantapuistossa pullistelee värikäs suurteltta. On Joensuun Laulujuhlien aika vuonna 1993. No, Ukria ei ole laulajaisiin kutsuttu.
Mutta Ukri kutsui koko valtakunnan taitajat esiintymään ja siten jatkamaan karjalaista pajattajien, laulajien, itkijöitten ja hokijoitten perinnettä.
Runosuu ‘93 oli ensimmäinen avoin omien runojen esityskilpailu maassamme. Osallistujia tuli Helsingistä Kokkolaan, enemmistö toki omasta maakunnasta. Mukana oli 45 esitystä, jotkin niistä muodostuivat ryhmästä. Voitto meni sinne Pohjanlahden rannalle, kokkolalaiselle Laila Lampinen-Hietikolle rummun ja tanssin maanittelemana.
Suunnitelmissa oli järjestää Runosuu-kilpailu joka kolmas vuosi, mutta vuonna 1996 paikallista kulttuuritahtoa ei löytynyt riittävästi hankkeen rahoitukseen.
Kun Ukri täyttää neljäkymmentä vuotta ja on maan toiseksi vanhin maakunnallinen kirjailijayhdistys – vanhin on Pirkkalais-kirjailijat, vuodeta 1943 – täyttää suomenkielinen kirja 508 vuotta.
Hyper-Kalevala on jo tehty Joensuun yliopistossa, ja virtuaali-Leino odottaa oven takana.
Ukri on siinä hyvässä asemassa, että johtokunnan jäsenet ovat kohta kaikki nuorempia kuin yhdistys.
Ikä ja innostus on hyvä pitää tasapainossa, mutta painopiste saa olla korkealla. Meillä jokaisella.

Idän villeimmät runot ovat
vielä näkemättä mutta eivät syntymättä.
Tälläkin hetkellä joku kuorsaa
parhaita säkeitään. Herääminen on
mahtava häiriö.